Post doc -poolin syyshaun tulokset 28.11.2018

Säätiöiden post doc -pooliin kuuluvat säätiöt jakoivat 28. marraskuuta 33 tohtorille noin 1,52 miljoonaa euroa sekä varasivat aikaisempien päätösten perusteella viidelle tohtorille 213 000 euroa.

Poolin syksyn hakukierrokselle osallistui 151 tohtoria eri puolilta Suomea, joten apuraha voitiin myöntää 22 prosentille hakijoista.

Säätiöiden post doc -pooli on osoittautunut tärkeäksi tiederahoituksen instrumentiksi, jonka ansiosta nuoret perheelliset tutkijat voivat rahoittaa tutkimusjakson ulkomaisessa huippuyliopistossa. Poolin kautta myönnetyt apurahat määräytyvät joustavasti hakijan tarpeen mukaan ja niihin voidaan sisällyttää esimerkiksi perheen muuttokulut sekä lasten hoito- tai koulumaksut.

Poolin tehtävänä on edistää Suomen tieteen kansainvälistymistä. Kahdeksantoista hakukierroksen jälkeen jo yli 500 tohtoria on saanut poolin kautta rahoituksen vähintään yhden lukuvuoden kestävän ulkomaisen tutkimusjakson järjestämiseksi. Neljännes apurahoista on myönnetty kaksivuotisina.

Poolin seuraava hakukierros järjestetään 15.12.2018–15.1.2019, jolloin jaettavana on
noin 1,6 miljoonaa euroa. Haun tulokset julkistetaan maalis-huhtikuussa 2019.

Säätiöiden post doc -pooli perustettiin vuonna 2009. Siihen kuuluu kaudella 2019–2021 kolmetoista säätiötä, jotka ovat sijoittaneet pooliin yhteensä 3,2 miljoonaa euroa vuosittain. Mukana ovat Emil Aaltosen Säätiö, Alfred Kordelinin Säätiö, Liikesivistysrahasto, Paulon Säätiö, Päivikki ja Sakari Sohlbergin Säätiö, Suomalainen Tiedeakatemia, Suomen Kulttuurirahasto, Suomen Lääketieteen Säätiö, Svenska Kulturfonden, Svenska litteratursällskapet, Tekniikan edistämissäätiö, Jenny ja Antti Wihurin Rahasto sekä Ulla Tuomisen Säätiö.

Lisätietoja: www.postdocpooli.fi, info(at)postdocpooli.fi sekä koordinaattori Mikko-Olavi Seppälä, puh. 0400-868 006